Joulurauha on takanapäin ja vuosikin on vaihtunut! Menestyksellistä uutta vuotta 2012!
Paljon ei ole tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Joulun aika on tässäkin suhteessa hiljaista aikaa. Joululoman aikana kiersin uuden koulun tilat vielä Yliopistokiinteistön edustajan kanssa. Kävimme läpi luokkatilat ja remontoivat kohteet, koska hän ei päässyt edellisen katselmukseen. Sen jälkeen olen rajannut tilakarttoihin tulevien luokkahuoneiden sijainnit ja suunnitellut minkä kokoisia luokkia mahtuu mihinkin. Jos ensi syksynä myös Ojoisten eka-tokaluokkalaiset, eli kaikki oppilaat siirtyvät Ojoisilta uuteen kouluun, mahtuvat ne sisään, mikäli OKL:n kirjastotila saadaan vähintään neljän luokan avaraksi kokonaisuudeksi.
 
Olen siis löytänyt riittävän määrän luokkatiloja 42 luokalle, joka on varsin kunnioitettava määrä. Ojoisten 1-2. luokat on määrä jatkossa jäädä Ojoisille, kun uudet päiväkoti+luokkatilat valmistuvat. Jotta kaikki 42 luokkaa saadaan ensi elokuussa asianmukaisiin tiloihin, vaatii se kuitenkin remonttia ”siellä täällä”. Onneksi niitä asioita jo työstetään. Toivottavasti saan mahdollisimman nopeasti esiteltyä teille arkkitehdin vaihtoehtoja.
 
Viime tekstissä kirjoitin, että palaan luokkien sijoituksiin tammikuun lopulla. Palaan siihen kuitenkin jo nyt, koska asia on todella tärkeä ja sitä on pohdittava monelta kantilta. Käytössämme on siis kolme taloa; OKL:n vanha puoli, Normiksen vanha ja uusi puoli. Iso kysymys on, minkälaisen ”politiikan” valitsemme taloille. Tästä pyydän mielipiteitänne. Onko hyvä ajatus rakentaa 1-2. luokkien kokonaisuus, 3-4. ja 5-6. luokkien kokonaisuudet?  Kaikki eri taloihin? Pienluokat sijoitetaan joka tapauksessa todennäköisesti jokaiseen taloon, erityisopetussiipeä ei tulla tekemään. Vai pitäisikö rakentaa jokaiseen taloon pedagogisesti  luontevia eri-ikäisten oppilaiden kokonaisuuksia? Kysymys ei ole helppo, koska tavoitteet ovat korkealla. Jokaisen kolmen talon tulee olla oppilaalle rauhallinen, turvallinen, yhteistyön ja monipuoliset oppimiskokonaisuudet mahdollistava. Tätä kysymystä tulemme henkilökuntamme kanssa pohtimaan monelta kantilta.  Kirjoita mielipiteesi kommentteihin, on tärkeää saada erilaisia mielipiteitä esille.
 
Viime kirjoitukseen tuli tärkeitä kommentteja. Kahden ruokalan mallia piditte hyvänä ratkaisuna. Olemme siinä samoilla linjoilla. Kielivaihtoehdoista tuli kysymys. A2-valinnaisina kielinä tulee varmasti olemaan saksa ja ranska. Ruotsinkielinen luokka meillä on. Tällä hetkellä ruotsinkieliset oppilaamme 0-2. luokalla voivat opiskella liikuntaa lukuun ottamatta kaikki aineet ruotsiksi. Vanhemmat oppilaat opiskelevat äidinkielen ja reaaliaineet ruotsin kielellä. Olemme ainoa koulu Hämeenlinnassa, joka tarjoaa ruotsinkielistä perusopetusta. Soisin sen toiminnan kasvavan! Itse olen kiinnostunut jatkossa suunnittelemaan erilaisia kielivaihtoehtoja.
Myös englanninkielinen luokka olisi mielenkiintoinen. Aloittaisin sellaisen hyvin mielelläni jo ensi syksynä. Kovin paljon en vielä uskalla luvata ja kommentoida eri vaihtoehtoja, koska tuntiresurssia ei meille vielä ole jaettu. Tällä hetkellä kaupunki edellyttää kaikilta kouluilta minimituntimäärän käyttöä. Siihen tarvitaan ensiksi muutos.
 
Painotusaineista ja niiden säilyttämisestä on myös kysytty. Lautakunta käsittelee uudestaan sitä problematiikkaa 17.1. Palaan tähän tärkeään asiaan sen jälkeen, myös rehtorin torstaitorilla 19.1.
 
Tästä se lähtee! Uusi vuosi on jo käynnissä. Tästä tulee erittäin haastava, mutta mielenkiintoinen vuosi!