Viime torstaina Ojoisten koulun ruokalassa oli mukavasti torstaitoriväkeä. Reilut 40 henkeä saapui paikalle keskustelemaan ja kuuntelemaan. Koulumme uusi apulaisrehtori Joni Tikkala teki myös ensiesiintymisensä. Virallisesti hän aloittaa työnsä huomenna, 2.4. Joni on erittäin tervetullut joukkoomme! Hänen kevään isoimmat haasteensa ovat mm. koko muuttoruletista vastaaminen, oppilaiden Seminaariin kouluun tutustumisrumban organisointi ja kevään oppilasyhteistyöstä Normaalikoulun kanssa vastaaminen isoine loppukevään tapahtumineen. Toki työtehtäviin kuuluu myös iso joukko suunnittelutehtäviä. Palaan myöhemmin sitten meidän kummankin rehtorin väliseen varsinaiseen hallinnolliseen tehtäväjakoon.
Huoltajia kiinnosti luonnollisesti kovasti ketkä opettajat opettavat mitäkin luokkaa. Ojoisten opettajien osalta se olikin selvää jo kauan sitten, mutta uusien opettajien osalta ei. Alla on lista kaikista opettajista ja luokista.
Kritiikkiäkin kuultiin; joitakin pohditutti, miksi joillakin luokilla syyslukukauden aloittaa sijainen. Sijaisia tarvitaan, jos virassa oleva opettaja on estynyt hoitamasta virkaansa. Syitä voi olla erilaisia; mm. äitiyslomia, vanhempainvapaita, vuorotteluvapaita tai tilapäisesti muuhun tehtävään hakeutuminen.  Joni vastasi em. kysymykseen hyvin: opettajakin on ihminen ja hänellä on oikeus olla äitiyslomalla tai hakeutua väliaikaisesti muihin tehtäviin virkavapauden turvin. Tällaista se elämä on. Joskus sijaisuus sattuu oman lapsen luokan kohdalle. Onneksi hätää ei ole. Tehtäviin palkataan hyvät, pätevät opettajat.
 
Blogikommenteissa huolta on aiheuttanut tulevien koulun muutostöiden ajoittuminen syyslukukauden ajalle. Nykyisen OKL:n kirjasto muutetaan neljän luokan moderniksi opetustilaksi, alakertaan (samaan rakennukseen) tehdään autismitilat ja valmistavan luokan(mamu) tilat. Myös henkilökunnan toinen taukotila rakennetaan samaan rakennukseen, eri kerrokseen. Huolestuneita kysymyksiä on tullut siitä, häiritseekö rakentaminen koulunkäyntiä, onko se turvallisuusriski ja mistä löytyy korvaavat tilat remontin ajaksi?
Olen helpottunut voidessani kertoa, että kaikille luokille, myös ns. evakkoluokille on löytynyt erinomaiset luokkatilat. Yksi luokka menee OKL:n auditorioon (4C), toinen Normiksen auditorioon  (4D) ja muille ovat tilat löytyneet kiinteistön normaaleista luokkatiloista. Tämä ratkesi helpohkosti siksi, että 1. luokkia Seminaariin kouluun tulee kolmen sijasta kaksi (kaksi myös Ojoisilla, Valkoisessa talossa) ja Ojoisten nykyinen 2A- ja 2B-luokka yhdistetään yhdeksi 24 oppilaan luokaksi (3D). Kaksi luokkatilaa tarvitaan siis vähemmän kuin aiemmin luulin. Auditoriotilat toimivat luokkatiloina erinomaisesti; tilaa yli 100 hengelle, ei siis ole tilanahtautta. Oppilaille auditorio on myös erikoinen, jännittävä vaihtoehto tavallisen luokan sijaan ja tila ei varmasti muodosta estettä hyvälle opetukselle. Tässä suhteessa ei siis ongelmaa. Hankalaa voi olla kulku OKL:n kautta ruokalaan, koska siirtymisreitin varrelle valmistuu henkilökunnan tila. Palaan siihen, kun tiedän enemmän.
Autismiryhmät jatkavat Ojoisilla Valkoisessa talossa remontin valmistumiseen saakka.
 
Olisin halunnut kertoa uutisia myös tulevista liikennejärjestelyistä, mutta virkamiehiltä en vielä ole siihen vastausta saanut. Tulevan viikon keskiviikkona heillä on kokous ja toivottavasti sen jälkeen minulla on hyviä uutisia siltä rintamalta.
 
Nyt ovat siis opettajat ja tilat selvillä (yhtä kielten opettajaa ja kahta autismiopettajaa lukuun ottamatta), remonttiaikataulut sovittu. Paketti on siltä osin kasassa. Silti skarppina minut pitää tieto siitä, että toiminnan suunnittelussa, tilojen varustelussa yms. meille on jätetty kovin vähän aikaa. Elokuu lähestyy vauhdilla, västäräkkejä on jo näkynyt, mutta meillä on vielä valtavasti töitä! Ehdimme kyllä, mutta se vaatii lujasti töitä!
Kiitos huoltajille miellyttävästä torstaitoritapahtumasta ja aktiivisesta keskustelusta. Minulla on tunne, että Seminaarin koulu rakentuu yhteistyössä kanssanne. Tukea, positiivista palautetta ja aktiivista osallistumista olemme teiltä saaneet, toki kritiikkiä unohtamatta. Kaikkea sitä tarvitaan!
 
 
Tässä opettajat luokkineen. Lyhennykset: Nor= Normiksen vanha puoli, Maisema= Normiksen uusi puoli, okl= okl:n vanha puoli, OJO= Ojoisten valkoinen talo, OKL kirj= OKL:n nykyinen kirjasto (luokkatilat valmistuvat jouluna 2012)
 
SEMINAARIN KOULU 2012-2013        
Luokka Opettaja Edellinen opettaja     Luokan
          sijainti
1a eng Anne-Maria Kosunen       Nor 1.k
1b Kristiina Silokangas       Nor 2. k
1d Erja Airistola-Mäkinen       OJO
1e Sirpa Järvinen       OJO
           
2a eng Eveliina Honkajuuri-Salokangas, Pirjo Hallenberg   okl 3. k
  sijaisena Riikka Mattila 1.8.-31.12.        
2b Johanna Mäkelä Leena Kokkala   Nor 1. k
2c Jenni Lehtilä Veikkanen ja Sitomaniemi (yhd.lk) Maisema
2d Mari Orkola Mari Orkola     Nor 3. k
2e Jenny Nuotio Jenny Nuotio   Maisema
           
3a kuvataide Päivi Saari Helena Sieppi   Nor 4. k
3b Merja Olkinuora Tuula Laine     Maisema
3c Jouni Tikkanen Veikkanen ja Sitomaniemi (yhd.lk) Maisema
3d Laura Aromaa Erja Airistola Mäkinen / Anna Pirhonen okl 3. k
           
4a Tanja Ahola-Virtanen Pipsa Raivio     Nor 3. k
4b musiiki Tuomo Kunnas Tuomo Kunnas   Maisema
4c Jukka Virtanen, Tapani Kaartinen   OKL kirj
  sijainen tarvitaan 1.8. - marraskuu        
4d Panu-Ilari Mikkola Panu-Ilari Mikkola   OKL kirj
4e Marikki Arnkil Sirpa Järvinen   okl 4. k
           
5a eng Jyri Linden Marja Tuomi     Maisema
5b Touko Helanen Maija Kojo     Nor 2. k
5c Antti Kemppainen Kimmo Korpi     Nor 2. k
5d Outi Tamminen Outi Tamminen   okl 4. k
5e Heini Koivuniemi Heini Koivuniemi   Maisema
           
6a Marleena Roos (Anna Pirhosen sij.) Marleena Roos     Maisema
6b Tiina Toikka Jari Tuomi     okl 3. k
6c Tatu Väänänen Tuomo Tammi   Nor 3.k
6d Katri Vihtilä Katri Vihtilä     Nor 3. k
6e Päivi Tammi Päivi Tammi     okl 4 .k
           
R1-3 Susanne Wiklund Susanne Wiklund   okl 3. k
           
Mamu Milla Junna  -     okl 1. k
           
Pl 1 Piritta Laiho       Nor 2. k
Pl 2 Paula Partanen       Nor 3. k
Pl 3 Outi Dahlgren       okl 3. k
Pl 4-6 Tuulia Väisänen       okl 4. k
Eha Kirsi Närepalo-Lahtinen       Maisema
Eha Anna Kilpinen       Maisema
Eha Jenni Jokinen (Katja Sahan sij. 1.8.-31.12.)       Nor 2. k
Eha Kaisa Laaksonen       Nor 2. k
Aut Rekrytoidaan kevään aikana       okl 1. k
Aut Rekrytoidaan kevään aikana       okl 1. k
Eskarit Lastentarhanopettaja       Nor 1. k
Kielet eng, sa Heidi Leivonsalo       okl 2. k
Kielet eng, ra Minna Saari       okl 2. k
Kielet Rekrytoidaan kevään aikana        
EO-laajaalainen Jaana Pääkkönen        
EO-laajaalainen Päivi Peltokangas        
           
  Luokat A-C ovat Normiksen luokkia        
  Luokat D-E ovat Ojoisten ex. A-B-luokkia